Viimeisin muutos 23. heinäkuuta 2007 / Tommi Nieminen
Semiotiikka on yleinen merkkejä tutkiva tiede. Sen tutkimusalaan kuuluvat niin ihmiskielet kuin tietokoneen ohjelmointikielet, mehiläisten tanssi kuin liikennevalojärjestelmätkin. Merkkejä on tutkittu filosofiassa aina antiikista (etenkin stoalaisesta filosofiasta) saakka, mutta nykyaikaisen semiotiikan isänä pidetään tavallisimmin amerikkalaista filosofia Charles S. Peirce (1839–1914; kuva oikealla).
Peirce itse kutsui tieteenalaa (etymologisesti ehkä
oikeammin) semeiotiikaksi (kreikan sanasta sēmeiōn
’merkki’), kun taas usein tieteenalan toiseksi isäksi mainittu
sveitsiläinen lingvisti Ferdinand de Saussure
(1857–1913) käytti nimeä semiologia. Nykyään tehdäänkin joskus
tietoisesti käsitteellinen ero semeiotiikan
(peirceläisen semiotiikan)
ja semiologian
(saussureläisen tai strukturalistisen semiotiikan)
välillä.
Nykyaikaisen semiotiikan oppi-isät ovat ymmärtäneet eri tavoin myös
sen luonteen tieteenä. Saussurelle semiologia
oli
erityistieteenaloilta kuten kielitieteestä tietoa abstrahoiva ja kokoava
tiede: kun jotakin nimenomaista merkkijärjestelmää koskeva tutkimustieto
kasvoi, se toimi syötteenä myös semiologialle. Peirce sen sijaan näki
semeiotiikkansa
matematiikan kaltaisena apriorisena tieteenä, jolle
empiirisen tiedon kasvulla ei ole vaikutusta: merkkejä koskeva tieto
saavutetaan ja on saavutettavissa vain ns. puhtaan järjen
kautta.